maanantai 2. tammikuuta 2017

Kone ja Silta Oy:n kahvipannu

Kuukauden museoesineenä on teräksestä puristettu, emaloitu kahvipannu, jonka keltaisesta oranssin kautta punaiseen vaihteleva emaliväri lienee tuttu kaikille vähänkään kirpputoreja kierteleville ihmisille. Pannu on ollut käytössä Karkkilan Vattolassa todennäköisesti 1970-luvulle saakka.



Helposti voisi otaksua, että pannu on valmistettu läheisessä Högforsin valimossa ja sen maineikkaassa emalilaitoksessa, joka julistautui Suomen ensimmäiseksi emalilaitokseksi vuonna 1926, jolloin se perustettiin. Otaksuma, kuten myös tehtaan julkilausuma, ovat virheellisiä. Helsingissä toiminut Kone ja Silta Oy aloitti teräksestä puristettujen tavaroiden valmistuksen ja emaloinnin jo vuonna 1923. Tuotantoon kuului valtava määrä erilaisia keittiöastioita, ämpäreitä ja kulhoja – kuten myös kahvipannuja. Yleisin väri oli juuri oranssinpunainen. Emalitavaroiden tuotanto oli jo ensimmäisenä vuotena huikea 200 tonnia.

Kuukauden museosineemme löytyy jo tehtaan ihan ensimmäisistä tuoteluetteloista ”emalji-tavarana” N:o 33. Kaikkiaan tuotannossa oli kolme erilaista kahvipannua, joista kutakin oli useita kokoja. Tämä pannu oli mallin N:o 33 pienikokoisin, vetoisuudeltaan vain 0,9 litraa, ja täten siis sopiva yksin elävälle. Pannukoot vaihtelivat, eikä tämä pienin koko ollut mukana vielä ensimmäisissä luetteloissa. Eri kokoja oli noin tusinan verran, ja isoin koko oli vetoisuudeltaan reippaasti yli 10 litraa. Isoimmat mallit kuitenkin poistuivat tuotannosta melko nopeasti.

Kone ja Silta Oy liitettiin Wärtsilään vuonna 1938, mutta emaloitujen metallitavaroiden valmistus jatkui menestyksekkäästi 1960-luvun loppuun saakka. Emalitaitoksen toiminta alkoi uudelleen vuonna 1973 Järvenpäähän siirrettynä, kun Wärtsilä aloitti valurautapatojen emaloimisen. Vuonna 1984 Järvenpään emali myytiin Hackmanille, joka puolestaan myi yrityksen vuosikymmentä myöhemmin Höglundin perheelle. Nykyään emalilaitos toimii nimellä Temal Oy.